Mikä siinä on, kun ongelmat vaan kasautuvat yhdellä kertaa?
Huomasin yksi ilta nauravani ironisesti kaikelle tälle. Ei hemmetti, mitä mun pitäisi tehdä, minne mennä, mistä saada apua, mistä saada voimavaroja jaksaa. Lopulta tuli väsynyt itku.
Nuoremman lastenreuma aktivoitui. Koko syksyn on valitellut niveliään. Juhannusviikolla lopetettiin lääkitys, kun kaikki oli hyvin. Oli jo kulunut kaksi vuotta edellisistä tulehduksista. Tammikuun neljäs päivä todettiin molemmissa nilkoissa tulehdus. Polvet, lonkat ja ranne oireilee. Pieni ihminen pyytää kipulääkettä joka ilta. -Äiti, niveliin sattuu.
Biologinen lääkitys aloitettiin uudelleen, ja huomenna torstaina menemme Tyks:iin. Siellä laitetaan nilkkoihin kortisonia nivelpistoilla. Tyttö lupasi olla reipas ja ottaa pistot ilokaasun voimalla.
Onneksi isosisko tulee mukaan. Saan apua, kun siirretään pikkusisko autoon, kun hän ei voi vuorokauteen kävellä. Tyksin parkkipaikat ovat edelleen, kuin neuvosto-ajalta. Ties minne joudun auton jättämään, mutta onneksi isosisko tulee mukaan. Isänikin oli valmis ottamaan töistä vapaata, mutta paremmin meni nyt näin.
Isosiskolla on todettu vilja-aineallergia, joka oirehtii suolistossa. Vuoden meni hyvin, tiukkaa diettiä noudatettu. Nyt on kuukauden vatsa ollut niin kipeä, että herättää öisinkin. Julkisella ravattiin, apua saamatta. Väläyteltiin ilman tutkimuksia, että oireet on psykosomaattisia.
Nyt hän on yksityisellä hoidossa, gastroenterologilla, joka kumosi heti psykosomaattisuuden. Kaikenlaisia näytteitä on otettu ja otetaan. Tämä kuulemma nyt selvitetään juurta jaksaen.
Nytkin tyttö on tulossa kesken päivän kotiin, kun vatsakivut vaan kovenee.
Tiedättekö sen tunteen, kun istut ja tuijotat tyhjyyteen? Minä tiedän, olen melko usein tehnyt sitä lähiaikoina. Kun et voi ottaa lapsiesi kipuja, kun et ole lääkäri, olet vaan äiti.
Äiti.
Toivottavasti pysyn lujana ja vahvana näille lapsilleni. Kumpa osaisin tehdä jotain?
Nyt lähden itse työterveyslääkäriin...
