Viimeinkin alkaa päivä pidentyä ja valo voittaa pimeyden. Kuinka voimallinen tunne tulikaan, kun sai aikaa kellosta siirtää kohti kevättä. Eniten kevään tulossa odotan mustarastaan laulua. Sitä, kun aurinko laskee illalla ja rastas laulaa. Maa tuoksuu, lunta ei enää missään. Pieni, hempeä ja lämmin kevät tuuli puhaltaa.
Ihan kuin se puhaltaisi uutta eloa, uutta alkua, toivoa.
Edellisen päivityksen jälkeen, nuorimman tulehdukset jalkapöydistä parantuivat ilman kortisonipistoja. Mikä oli helpotus, ei tarvinnut pistää. Lääkäri tarkisti vielä kaikki jalkojen nivelet ja totesi ne tulehduksettomiksi. Veriarvot olivat laskeneet alle viitearvojen. Kokeet uusittiin 2 viikkoa sitten ja arvot oli nousseet normaaliksi. Jei!
Yhtä nopeasti, kun kaikki parani, myös huononi.... Jalkakivut pahenivat jälleen. Pesäpalloharkoissakin tuli jo itku, nilkkoihin sattuu liikaa... Kovin vaan yritti olla urhea. Pronaxenia pyysi aamuin illoin ja kuurimaisesti annettiin.
Viimeviikon tiistaina TYKS:in käynnillä todettiin molemmissa nilkoissa tulehdukset. Onneksi lapsemme on kovaa tekoa. Lääkäri ehdotti samalla käynnillä nivelpistoja ilokaasulla. Siinä sitten äitinä lupasin LPS-talon, jos antaa laittaa. Ja niin siinä kävi, että äiti on nyt LPS-taloa köyhempi.
Operaatio jännitti tyttöä tosi paljon. Ensin annettiin kipulääke, laitettiin emlat ja odotettiin noin tunti. Leikittiin leikkihuoneessa, katseltiin LPS-taloja netistä ja touhuttiin muksunurkassa. Toimenpide alkoi. Jalat desinfioitiin, laitettiin liinat ja aloitettiin ilokaasun anto. Lääkäri pysyi neulojensa kanssa etäämmällä, kunnes oli kulunut 3-4 minuuttia ensimmäisestä ilokaasuhenkäyksestä. Nivelet pistettiin, ei elettäkään kivusta tai itkusta. Lääkäri kehui tytön. Ja niin kehui äitikin.
Kotimatka alkoi. Edessä 1,5 tunnin ajo. Onneksi keli oli hieno. Puolen tunnin kuluttua takapenkiltä kuuluu; -Äiti, mulla on pissahätä!
Ok.... Nyt tarvii olla luova. Tyttö ei saa varata vuorokauteen jaloilleen. Pysään linkkaripysäkille ja alan järkeilemään. Tuuppasin tytön kyljelleen, jotta sain housut jalasta. Ja sitten vaan syliin ja ulos pissalle. Siinä se 30 kiloinen retkotti äiteensä sylissä. Yhtään ei sutattu. Homma hoidettu! Yes, i can!
Nyt kotiin!
Älkää silti luulko, että sain heitää jalat pöydälle. Meillä kotona on käsipuoli mies, joka menee viikolla käsikirurgille. Yhtään ei kykene tekemään oikealla mitään. Tai no, olihan hän tänä samana tiistai päivänä vienyt vanhemman tyttäremme röntgeniin ja käynyt itse fysioterapiassa. Huipentumana oli, että nappasi 50 euron pysäköintimaksun. Ehe...
Miksikö vanhempi lapsi röntgenissä?
Hän hyppäsi koulun liikuntatunnilla jalkansa päälle niin, että mursi 3 luuta jalkapöydästä. Jalka kipsattiin polveen saakka ja 4 viikkoa täytyy kipsiä pitää. Kipeä jalka on ollut. Särkylääkettä on mennyt aikalailla maksimi määrä mitä voi tuon ikäiselle antaa. Kipsistä näkyy varpaat. Olemme tässä viimeaikoina seuranneet kuinka ne voivat turvota ja minkälaisia eri värejä niihin voi tulla.
Ensimmäiset harjoituspelitkin olivat juuri, ja eihän niihin sitten päästy. Tytön pitäisi pelata kahdessa, ellei jopa kolmessa eri joukkueessa pesäpalloa kesän aikana. Toivottavasti jalka kuntoutuu paremmin kuin viimeksi.
No mitäs. Minä olen vielä yhtenä kappaleena. Hartaasti toivoen, että kyllä tämä tästä. Valoa kohti, vai mitä se Hieno Åhlgreen putouksessa hoki. 😄😄😄😄
Onhan ne Eputkin suuressa viisaudessaan laulaneet:
-"maailmalle jää joskus toiseksi, mutta sateen jälkeen
sää käy aurinkoiseksi"
aurinkoiseksi.
(Eppu Normaali. Näinhän täällä käy)
